torstai 9. elokuuta 2012

Torstai antia


Aamukahvi maistuu ihanalle kauppatorin auringon alla. Lähdimme aamusta puolisoni kanssa kauppatorille kiertelemään ja nauttimaan kiireettömästä aamusta. Me emme olleet ainoita jotka olivat näin aikoneet tehdä. Tori oli jo täynnä turisteja ja muita ihmisiä nauttimassa tunnelmasta. Aikamme kiertelimme ja mukaan tarttui yhdestä myyntikojusta ihana laukku, kaupan päälle sain vielä pienen maatuskapussukan
Lisäksi Marimekon liikkeestä tarttui vihdoin ja viimein mukaan kauan ihailemani Siirtolapuutarha sarjan kulho, lisäksi bongasin tänään huuto.netistä samaa sarjaa myynnissä olevan teekannun, katsotaan miten huudon käy. Onneksi niitä myydään kyllä vielä ihan kaupoissakin.
Sokoksella kävimme myös pyörimässä ja sieltä mukaan tarttui ihanat lyhdyt jotka pääsevät syksyn tullen etupihalle
Lappireissulta puolisoni toi tullessaan itse rakentamaani "pöytään" lasilevyn ja nyt se on vihdoin valmiina käyttöön

    

Ja pitää sitä ilmeisesti ihan kuvan kanssa ilmoittaa kuinka Kokki-puolisoni oli shoppaillut lappireissullaan ja posti kantoi meille tänään paketin kotiin..
Kyseessä siis on leikkuulauta setti. Pitäähän kokinkin saada keittiöönsä laatua ja designia :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti