perjantai 31. elokuuta 2012

Parisuhdepeitto


Olen kauan kauan sitten puhunut puolisolleni kuinka toivoisin meille sellaista tuplaleveää peittoa. Puolisoni oli sitä mieltä, että kun tällä hetkellä nukumme niin kaukana toisistamme ja lisäksi puolisoni tykkää mytätä peittoaan, niin yksi yhteinen peitto voisi koitua vaan harmiksi.  Muutama viikko sitten ystäväni oli meillä kylässä ja kautta rantaa keskustelu siirtyi kukasta kukkaruukkuun ja sieltä peittoihin, heillä on käytössä tuollainen tuplapeitto ja kuulemma toimii hyvin ;) Mieleeni jäi myllertämään peitto…

Ja kuinkas ollakaan viikkoja sitten yksi työkaverini kyseli olisiko jollain käyttöä tuplaleveälle peitolle, hänellä on kuulemma muutama kuukausi sitten ostettu, mutta ei ole tullut käytettyä. Innostuin, lähetin viestin puolisolleni ja Nyt, nyt se on ollut käytössä meidän perheessä jo viikon verran. Unet ovat olleet todella hyvät. Peitto on saanut nimen parisuhdepeitto ja sen alle on ihana käpertyä iltaisin. Se on tuonut meitä unissaankin lähemmäksi toisiamme. Puolisoni sai kuitenkin sen verran vaikuttaa tähän peitto päätökseen, hänen mielikseen kävimme hankkimassa hänen haaveilemansa pussilakanan (peiton mukana olisimme saaneet muutamat pussilakanat, mutta puolisoni on aika tosi tarkka tietyistä asioista, ja niihin lukeutuvat mm. lakanat, pyyhkeet sekä muut kodin tekstiilit)

Hobbyhall.fi (luhta sulka)

2 kommenttia:

  1. Musta on ihanaa nukkua puolison kanssa saman peiton alla! Meillä onkin tuplapeitto kotona. Ainoa ongelma on ne lakanat. Se peitto on joku erikoiskoko, eikä meillä ole siihen kuin yksi lakana. Ja sekin imee kaikki koirankarvat.. En löydä mistään oikeen kokoisia lakanoita!!

    VastaaPoista