tiistai 7. elokuuta 2012

KotiKuvia

Päivät pörisevät omaan tahtiinsa, ihana vielä lomailla tämä viikko. Eilen suuntasimme puolisoni kanssa Ikeaan, koska siellä oli yksi ihana lipasto jonka halusin näyttää (se oli uutuus joten sitä ei ollut edes Ikean nettisivuilla). Puolisoni tykkäsi kovasti myös lipastosta ja niinpä yhteistuumin se muutti meille.Eilen illalla ahkera puolisoni paukutti sen kasaan ja nyt meidän eteinen on sellainen kun olemme aina sen haaveillut olevan, harmi vain kun en tajunnut ottaa ennen ja jälkeen kuvia mutta tälläinen se nyt sitten on:

Olohuoneesta katsottuna
Ulko-ovelta katsottuna
Tänään sain suostuteltua puolisoni vihdoinkin Kierrätyskeskukseen Koivukylään. Harmikseni sieltä ei löytynyt kaipaamiamme tuoleja (olemme etsinyt vanhoja pinna-/puutuoleja), mutta etsinnät jatkuvat. Muutama Mauri Kunnaksen satukirja tarttui kyllä matkaan ja olisihan siellä ollut vaikka mitä aarteita jos täällä kotona tilaa vain olisi enemmän.
Alku illan olemme olleet pihalla kukkapenkin parissa, nostettiin lähes kaikki istutukset sieltä pois ja puolisoni Lapista tuomat istutukset pääsivät täydentämään kukkapenkkiämme. Olipa terapeuttista saada möyriä mullassa. Kukista yritän saada kuvaa kunhan aurinko paistaa, nyt näyttää siltä, että saadaan tälle illalle vielä sade.
Meidän ilta suunnitelmiin kuuluu sauna ja rentoutuminen herkkujen ja Olympialaisten parissa ja tietenkin kainalopaikassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti