tiistai 24. heinäkuuta 2012

SisustusBuumi


Jenni Vartiainen, itsetehtyä mansikka rahkaa ja sisustuslehtiä. Siinä tämän illan vieton resepti.
Ulkona on synkkää, ei kylmä eikä sada, mutta pilvet peittää taivaan ja valon. Tuulee kovasti. Muistin että pakkasessa on kasa mansikoita ja jääkaapissa rahkatarpeet jotka pitäisi käyttää ennen viimeistä päivää. Äkkiä pyöräytin itselleni rahkan ja ihastelen ihania sisustuksia lehtien sivuilla.

Useampi sisustus idea jää meidän taloudessa haaveeksi, koska kolmen koiran kanssa ei hirveästi kannata ripustella sisustuselementtejä pitkin asuntoon. Esimerkiksi olen katsonut yhtä lumoavaa kuvaa olohuoneesta –valkoharmaa sohva, isoja sohvatyynyjä (värikkäitä), pelkistetty puupöytä, valkoinen nukkamatto, mustia ja valkoisia lyhtyä ympäri huonetta, lattialla isoja tyynytjä, ikkunalaudalla paljon kynttilöitä. Koska minulla ei ole sitä kameraa, niin pyydän, sulje silmät ja kuvittele. Aivan, aikas suloista.
Meidän perheessä tuo ilme muuttuisi äkkiä –tassun jälkiä sohvalla, tyynyjä sikinsokin, sohvapöytä joka vaihtaa päivittäin paikkaa koirien leikkien tieltä, nukkamatto jossa kuraa ja hiekkaa, lyhtyjä –kaatuneina ympäri huonetta… mmm.. kynttilät varmaan saisikin olla rauhassa :) 
Olen tyytyväinen sisustukseemme, mutta viime aikoina joitain pikku fiksauksia olen innostunut tekemään. Tällä hetkellä haaveillaan keltaisesta olohuoneesta, siis ihan vain mausteena harmaan kaveriksi. Meillä on aika hallitseva harmaa sohva, joka on ihana juuri sen takia kun siihen vain vaihtaa haluamansa väriset sisustustyynyt ja ehkä vaihtaa verhot niin jo on uusi ilme huoneessa. Eilen näin ikeassa ihanan keltaisen virkatun viltin, nyt harmittaa kun en ostanut sitä. Varmaan vielä on pakko käydä kierros ja hankkia se. Lisäksi haaveilen Vallila Mandariini nimisestä keltaisista verhoista olohuoneeseen. 
kuva lainattu

 Tän uuden kodin myötä mä olen oppinut sisustamaan verhoilla, ennen mulle ei ollu muuta kun mustia tai valkoisia verhoja, niin ja muutamat liilat, mutta nyt olen ihan rakastunut noihin Vallilan verhoihin. Ne on vaivan ihania ja niissä on upeita värejä.. 

Hmm.. rahka loppui kiposta, jääkaapissa olisi lisää. Sisustuslehtiä olisi vielä läjä sylissä. Vieressä olisi myös virkkuukoukku ja ajatus uudesta matosta. Kunhan vain saisin sen inspiksen. Nyt hymyilyttää ja on hyvä olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti