ja pikkaisen kaikkea…
Aamulla auto pakattuna puolisoni lähti kahden koirien kanssa
matkaan. Ja juuri saapuu perille lappiin. Puhelin linjat ovat olleet aika
kuumina matkan aikana.. En edes uskalla laskea monta kertaa sitä on tullut
soitettua, noh pitää ajatella että toisella oli pitkä matka yksin ajellessa,
niin olin sille ainakin seurana. Ja hassua, miten sitä asiaa löytyy vaikka
juuri aamulla viimeksi juteltiin.
Minä olen täällä sillä aikaa kuuhannut kaikenlaista. Aamusta
lähdin Valtteri kirpputorille pyörähtämään. Siitä on aikaa kun olen siellä
viimeksi käynyt ja nyt sain yllättyä suuresti kun pöydät huusivat tyhjyyttään.
Syy löytyy ehkä ihmisten loma-ajasta, mutta onneksi siellä oli muutama myyjä sentäs.
Kiertelin kirppiksen pariinkin otteeseen ja mukaan tarttui kaksi paitaa. Syysiltoja
lämmittämään sain ihanan keltainen kietaisu villapaidan sekä vihreän trikoopaidan
missä on ihana rusetti yksityiskohtana. Muuta ei tällä kertaa tarttunut mukaan,
mutta olipahan ihana kuljeskella tutkimassa ja katselemassa.Uusi muoti ilmiö ilmeisesti tuolla kirpputoreilla, kun joka toinen myyjä hoki "se on ihan uusi" fraaseja. Noh.. Minun mielestäni kirppiksellä kirppis hinnat ja uusia tavaroita voi kaupata sitten vaikka Huuto.netissä!
Kirppis kierroksen jälkeen olenkin sitten kotona tehnyt yhtä
jos toista. On ihana touhuta kun ei tarvitse niinkään välittää kellosta vaan
voi tehdä kaikkia asioita omaan tahtiin. Olen tänään nauttinut auringosta ja
kahvista viltin päällä pihalla, kerinyt kaksi trikookudetta odottamaan
valmiiksi sekä olen suunnitellut alkavaa ”rättiprojektiani” ja käynyt kävelyllä
koiravanhuksen kanssa. Kaikkea siis olen ehtinyt tehdä.
Huomistakin jo aloin suunnittelemaan pikkuisen, ajattelin
käydä kirjastossa lainaamassa äänikirjan. En tiedä mistä se idea oikein syntyi,
mutta aloin miettimään että virkatessa olisi kiva kuunnella muutakin kuin
musiikkia. Jos jollain on kuunneltuna joku hyvä äänikirja, niin saapi vinkata.
Saa nähdä jaksanko oikeasti paneutua kuuntelemaan kirjaa vai nukahdanko :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti