lauantai 16. kesäkuuta 2012

Vieraita ja touhuja


Perjantaina lähdimme työporukalla suoraan töistä entisen työkaverimme puutarhamökille. Tarkoitus oli yllättää entinen työkaverimme joka on jo jäänyt eläkkeelle. Yllätys onnistuikin aivan hiukean hyvin ja saimme lämpimän vastaanoton ruokinemme.( Samalla siellä istuskellessa minulle iski kauhea mökki kuume, ja heti jo aloinkin suunnittelemaan josko sitä vielä ehtis varaamaan mökin kesälomalle? noh, josko sitten vaikka ensikesäksi).Iltaa siinä istuttiin muutama tunti ennen kuin itse suuntasin jo kotiin päin, koska puolen yön aikaan meille oli tulossa lapista vieraita viikonlopuksi. 

Kotiin päästyäni sainkin sitten kiitettävän päänsäryn –no mitäpä sitä voi odottaa kun on 5tuntia istunut auringossa.  Noh, laitoin kylmäpussia niskaan ja sohvalle katsomaan jalkapalloa. Tunnin verran siinä sinnittelin ja sitten iski jo huono olo. Suuntasin siitä sitten suoraan nukkumaan eikä mulla ole ollut harmainta aavistustakaan siitä koska lappi vieraat ovat saapuneet. 

Onneksi aamulla herätessä päänsärky oli selätetty ja pääsin nauttimaan vieraiden seurasta. Suuntasimmekin aamutuimaan katsomaan autokauppoja ja moottoripyöriä (minä joka en omista ajokorttia ihastuin citymaasturiin hihihii..). Kävimme Jumbossa shoppailemassa ja mukaan tarttui PUNAISET balleriina kengät sekä ihana ruutupaita (saattaa tulla kuvia myöhemmin). Illan päälle suuntasimme vielä lintsille jossa vierailevan pariskunnan lapsi pääsi hurvittelemaan. Nyt sitten ohjelmassa olisi vielä grillaus ja saunominen. On ollut oikein ihanaa ja mukavaa touhuilua koko päivä. Huomenna jatkuu shoppailun merkeissä kun sääkartat on luvannut vesisadetta tälle suunnalle. 

(pohdinta: miksi silloin kun itsellä on huono mieli/pääkipeä, myös toisella osapuolellakin on kiukku päivä. Johtuuko se siitä että omalla käytöksellään saa sen toisenkin kiukkuiseksi vai vaan huonosta tuurista. Jos se johtuu tuurista, minulla sattuu olemaan harvinaisen huono tuuri).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti