Touhukas, mutta ihana päivä.
Lähdimme heti aamutuimaan veljeni omakotitalo tontille touhuamaan. Saimme tehtäväksemme paloitella mattoveitsellä gyproc levyä lattialämmitys putkien ympärille lattialle. Homma oli aika hauskaa, voisi verrata palapelin tekemiseen. Veljemme oli mielissään avusta, koska tuollaiset ns. näkymättömät hommat kun saa alta pois niin pääsee tekemään niitä ns. isoja hommia. Eli kun saimme lattialämmitysputkien ympärille levy suikaleet paikalleen pääsee veljeni valamaan lattian ja asentamaan laminaatit paikoilleen. On tuollaisessa omakotitalon rakentamisessa paljon hommaa, mutta silti en voi muuta kun ihailla veljeni asennetta. Illat ja välillä yöt menee tontilla, ihan vain sen takia että hän haluaa itse tehdä mahdollisimman paljon, haluaa tehdä kodin omalle perheelleen.
Päivä oli siis vallan mukava, käytiin yhdessä syömässä ja palattiin taas tontille hommiin.
Ilma on ollut sateinen mutta minua ei kerrankin sade haittaa, koska perjantaina istutettiin pihalle nurmikon- ja apilansiemeniä. Josko sade vaihdittaisi mukavasti niiden kasvua.
Mulla on taas hirveä sisustus vimma. Tänään olen suunnitellut huomista shoppailu reissua, haluan käydä ostamassa jotain ihanaa sisustus juttua kotiimme, mitä, sitä en vielä tiedä. Kävin jopa vähän siirtämässä säästötililtä rahaa sitä varten. hihii. Voi kun löytyisi jotain kivaa :)
Ja muuten, sain kun sainkin turkoosin mattoni valmiiksi, kuvia tulee huomenna, nyt se makaa kylppärin lattialla ja odottaa höyryttämistä. Olo on kuin voittajalla.
Mutta nyt sateista iltaa jatketaan Pekka Puupään tahdissa ja sohvan nurkassa. Josko saisin varastettua puolisolta kaukosäätimen ja käännettyä kanavan EM-fudikseen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti