Pohdinnan paikka..

Yksi lause voi aiheuttaa suuren pohdinnan.

Meidän perheessä käytiin pieni sanaharkka lauantai saunassa, tuon pienen keskustelun seurauksena olen pohtinut päivittäin isoja kysymyksiä.

Meillä on pitkään ollut puhetta parisuhteen rekisteröimisestä (ai että mä vihaan tuota sanahirviötä). Itse asiassa siitä asti kun menimme kihloihin parivuotta sitten. Keskustelua riittää, koska en osaa päättää haluanko juhla juhlat vai vaan pienet illanistujaiset? koska, milloin, missä? Viimeisen keskustelun herätti puolisoni aamiaispöydässä kun tokaisi että se on sitten joulukuussa 12.päivä tätä vuotta kun mennään maistraattiin, ja meni ja loukkaantui kun sanoin että ei apua, ei sitä tuollai vaan voi päättää :) Hups, herkkä puoli tuli puolisostakin esiin, mutta miten sitä voi päivää edes päättää kun ei tiedä edes miten koko tapahtumaa juhlisi. Puolisoni suku asuu lapissa ja omat läheiseni pääkaupunkiseudulla, eli tavallaan jos haluaa kummankin sukulaisten osallistuvan, olisi parempi pitää isommat juhlat, sellaiset joiden takia nyt kannattaa vaivautua paikalle. Ja entäs sitten tuo sukunimi kysymys, puolisollani on vahvempi side sukuunsa ja sukunimellä sen puitteissa enemmän painoarvoa, omani nyt taas on nimi muiden joukossa, mutta silti sitä miettii että mikä olisi hyvä ratkaisu.  Hmm…

Lisäksi pohdinnan alla on ollut lapsihaaveet. Puolisoni on jo pitkään ollut ns. kypsä idealle ja haaveilee kovastikin lapsesta. Itse tiedän haluavani jonain päivän lapsen, mutta milloin olisi se sopiva aika? Varsinkin kun se lapsen hankkiminen ei ole itsestään selvää tai saatikka edes mahdollista tuosta noin vain. Olen pitkään miettinyt asioita ja pohtinut ja kerta kerran jälkeen vahvistunut siitä että lapsi olisi ihana, mutta saatan vielä pelätä sitä tosiasiaa miten paljon vauvan hoitaminen ja kaikki muuttaa sitä elämää mitä me nyt eletään. Enkä sano että se muutos jonka vauva toisi, olisi jotenkin huono, mutta suuri se olisi kuitenkin. Lisäksi asiaa hankaloittaa epätietoisuus niistä kaikista oikeuksista ja oikeuksettomuuksista mitä voi tulla vastaan kun lasta hankitaan kahden naisen perheeseen. Kaikkeen onneksi varmasti löytyy vastauksia ja ratkaisuja, mutta entäs ne suuret kysymykset, Millainen äiti olisin? Millä lailla sitä osaa sen oman roolinsa asettaa kun ei itse olekaan se joka sen lapsen synnyttää? Ja entäs jos me erotaan? Niin tiedän, mitään ei voi tietää etukäteen, mitään ei voi ennustaa, eikä pahimman varaan voi kaikkea laskea. 

Mutta silti, niitä asioita pyörittää mielessään.

Tuskin olen ainoa, vai olenko?