maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vanhempien vastuu?

Vappu herättää ajatuksia...
Kahvihuone keskustelusta johti aihe ”alaikäiselle alkoholia”. Pöydässä kolme äitiä keskusteli lapsiensa (ikähaitari 14-17) vapun vietosta ja siinä samalla poiki keskustelu siitä onko hyväksyttävää jos äiti ostaa lapselleen yhden kaljan jonka lapsi saa juoda kotona..
Minuahan ei aihe hirveästi koske, koska ei niitä omia lapsia vielä ole. Mutta työkaverini kuitenkin aiheesta kysyi minulta mielipidettä ja minultahan sellainen löytyi. Mielestäni on tyhmä ajatus antaa lapsen juoda ns. ensimmäiset känninsä kotona, koska silloinhan sinä annat sille ns. luvan ja hyväksynnän alaikäisenä juomiseen. Tiedän (itsekin muutamavuosi sitten alaikäisenä olleena) että kyllä ne teinit sen juomansa saa mistä haluaa, mutta en kuitenkaan vanhempana pystyisi ottamaan sitä vastuuta itselleni että minä itse olen ne juomat sille hankkinut. Meidän kotona ei juoda valvotusti eikä valvomatta (toivottavasti) ennen kuin täyttää sen 18vuotta, se oli minun kantani asiaan. Samasta aiheesta aloitin keskustelua sitten puolisoni kanssa tänään automatkalla. Hän on kanssani samaa mieltä, ehkäpä tuo ajatus juontaa siitä ettei itsekkään oikeastaan alkoholia käytetä, mitä nyt ehkä 2-3kertaa vuodessa jos sitäkään.
Mutta taas sitä jotenkin heräsi ajatukseen siitä kuinka suuri vastuu se lapsen kasvattaminen on ja kuinka monien kysymyksien ääreen sitä voikaa joutua. Mikä on sitten oikein ja mikä ei, sen jokainen tuntee varmaan sydämessään parhaiten.

Mutta aurinko kurkkii vielä pilvien takaa ja ilta on ihanan lämmin. Vappu ilma mitä parhain, käperrytään sohvalle sinkkuelämän pariin. Ehkä kasa karkkia mukaan :)
Olkaa varovaisia ja hauskaa vappua!!

1 kommentti:

  1. Muistan lukeneeni artikkelin, missä oli siitä, että silläkin on vaikutusta, että hyväksyykö aikuinen sitä nuorten juomista vaiko ei. Mie en halua olla mikään niin rento mutsi, että antasin lasten juoda kotona. Minä en hyväksy alaikästen juomista (huolimatta omista rillutteluretkistä alaikäsenä) ja niinpä en voi antaa semmoseen lupaa. Eli samoilla linjoilla mennään!

    VastaaPoista